- Pohdiskeluja lähinnä musiikista, kirjoista ja elokuvista.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Baskimaan murhat



Törmäsin Dolores Redondon Baskimaan murhat -trilogiaan kirjaston uutuuspöydässä. Olisin napannut ensimmäisen osan luettavaksi saman tien, mutta koska kirjan alkuperäiskieli oli espanja, päätin lukea sen alkuperäiskielellä. Käännöskirjallisuutta tulee luettua niin paljon, että yritän edes espanjankieliset kirjat lukea alkuperäisinä, jos niitä vain on kirjastossa saatavilla. Ja tuleepahan pidettyä yllä edes vähän kielitaitoa.

Sarja kertoo Amaia Salazarista, poliisista, joka lähetetään kotikyläänsä selvittämään teinitytön murhaa. Oma elämä, oma menneisyys ja murhien selvittely kietoutuvat pikkukylässä auttamatta toisiinsa. Poliisina Amaia on tottunut loogiseen päättelyyn, mutta nyt mukaan tulee yliluonnollisia vivahteita, kun murhiin näyttää liittyvän baskien myyttisiä jumalia. Myös Engrasi-tädin ja Rosaura-siskon kyvyt tulkita tarot-kortteja saavat Amaian loogisen ajattelun koetukselle. Kirjoissa sekoittuvat FBI-tyyppinen poliisintyö ja Baskimaan myyttisyys. Mielenkiintoinen sekoitus siis.

Etenkin sarjan kaksi ensimmäistä osaa Näkymätön vartija ja Luualttari ovat trillerin ja dekkarin sekoituksia. Luen harvoin jännityskirjallisuutta, joten ehkä siksi kirjoja oli välillä ahdistava lukea. Siksi pidinkin näiden kirjojen välissä varmaan puolen vuoden tauon. Kirjojen tunnelma oli välillä selkäpiitä karmiva. Kolmas osa Myrskyuhri olikin sitten jotain ihan muuta. Kauhuelementti, joka edellisessä osassa piti minut koukussa, oli hävinnyt tyystin. Ei kirja huono ollut missään nimessä, mutta jotakin kahden viimeisen osan välissä oli tapahtunut, koska kirjan hahmotkin tuntuivat muuttuneen. En käsittänyt Amaian tekemisiä ollenkaan. Välillä mietin jo, onko kielimuuri tullut vastaan ja minulla jäänyt jotain olennaisia nyansseja ymmärtämättä, mutta ainakin Goodreadsissa lukemani kommentit osoittivat, että muutkin tätä ihmettelivät.

Positiivista kirjoissa oli ehdottomasti se, että baskien kulttuuri on nostettu esille suuremman yleisön tietoisuuteen. Mutta kyllä niitä miinuksiakin löytyi, lähinnä juonen puolelta ja etenkin viimeisestä osasta. Eniten ihmettelin sivujuonta, jossa Amaia pitää yhteyttä FBI-kollegaansa Dupreehen. En vieläkään oikein ymmärrä, mikä tehtävä tällä oli kokonaisuuden kannalta. Jotenkin Dupreen mystiset lausahdukset vertautuivat Engrasi-tädin tarot-korttien lukemiseen, omituisia vihjailevia toteamuksia. Lisäksi tuomari Markinan hahmo oli minusta alusta asti jotenkin omituinen, eikä hänen kiinnostuksensa herääminen Amaiaa kohtaan tuntunut luontevalta. Amaian ja Markinan välinen kemia ei minusta istunut kirjoihin ollenkaan. Minusta tuntui epämukavalta, miten tilanne oli kirjoissa rakennettu, enkä olisi halunnut lukea näitä kohtauksia ollenkaan. Harvinaisen voimakkaan tunteen kirja siis laukaisi. Kolmas osa kyllä niputti nätisti langat yhteen, ja vastaukset suurimpiin kysymyksiin saatiin, mutta jotenkin hätäiseltä ratkaisut vaikuttivat: kaikki tapahtui muutaman sivun aikana. Olisin kaivannut pitempää kehittelyä ja selkeämpiä ratkaisuja. Toisaalta nyt lukijalle jäi valta tulkita: uskoako yliluonnollisiin elementteihin vai päätyä loogiseen ratkaisuun.

Kaiken kaikkiaan kirjat olivat viihdyttävää luettavaa pienistä puutteista huolimatta ja pitivät lukijan hyvin otteessaan.

2 kommenttia:

  1. Hatunonosto sille, että luit kirjat espanjaksi! Olisi itsekin mahtavaa, mutta kielitaito ei ole ihan niin hyvä:D Pidin kovasti trilogiasta, se on niin virkistävän erilainen, kun kuvioihin on otettu mukaan vieraampi kulttuuri ja sen mytologiat sekoitettuna yliluonnollisuuteen.

    VastaaPoista
  2. Minulla ei kyllä kielitaidon kanssa ole ongelmaa, kun espanjaa on tullut yliopistossa opiskeltua. :D Tykkäsin trilogiasta juuri siksi, että baskien kulttuuri ja uskomukset olivat niin vahvasti mukana.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!