Tämä syksykesä on ollut aika Tolkien-painotteista niin kirjojen kuin elokuvien puolesta. Vyöry alkoi oikeastaan siitä, kun katsoin ensimmäisen Hobitti-elokuvan pitkästä aikaa. Sen jälkeen tajusin, etten muistanut Taru Sormusten Herrasta -elokuvista paljon mitään. Noh, ostin sitten koko trilogian (koska halvalla sain), ja sen katselussa menikin yksi viikonloppu mukavasti. Sen jälkeen tajusin, etten ollut lukenut kirjoja muutamaan vuoteen, joten päätin sitten lainata ne kirjastosta heti kun vain mahdollista. Muutama päivä sen jälkeen eksyin kirjakauppaan äitini kanssa, ja ihastelin siellä (ties monettako kertaa) Tove Janssonin kuvittamaa Hobittia. Nimenomaan ihastelin, koska opiskelijabudjetille kirja oli edelleen liian kallis. Äiti kuitenkin lupasi ostaa kirjan minulle, koska sen niin kovasti halusin. Yritin kyllä väittää vastaan, ettei kirja nyt niin tarpeellinen ostos ollut. Kuulemma rahaa kuluu turhempiinkin ostoksiin. Joten minä sain kirjani. Hipelöin ja silittelin kirjaa sitten loppupäivän, aivan kuten Klonkku aarrettaan tyytyväinen virne naamallani. Osoitus siitä, miten helposti pienen ihmisen saa onnelliseksi pienillä asioilla.
Tämän jälkeen minun oli sitten pakko saada ensimmäisen Hobitti-elokuvan pidennetty versio ekstroineen itselleni... Sekin johtui vain siitä, että nettikaupassa selaillessani TSH-elokuvia törmäsin kyseiseen boksiin. Sen viisilevyisen paketin katsomiseen käytin ehkä kolme hyvin pitkää iltaa. Sanomattakinhan se on selvää, että haluan kyseisen paketin myös kahdesta muusta osasta, jahka ne ilmestyvät. Tällä hetkellä minua kaivelee ainoastaan se, etten silloin ennen muinoin tajunnut ostaa näitä pidennettyjä elokuvaversioita myös TSH-leffoista, koska nykyään pakettia ei ole saatavissa enää dvd-muodossa, vain blueray-boksin olen onnistunut nettikaupoista löytämään. Toisaalta pidän Hobiteista ehkä kuitenkin hitusen enemmän kuin TSH-leffoista, joten siinä mielessä asia ei niin paljoa haittaa. Mikäli joskus omistan blueray-soittimen, niin voi olla paljon mahdollista, että myös TSH-boksi löytää tiensä täyttämään hyllytilaani sikälimikäli niitä vielä silloin jostain löytyy.
Kun kirjat on nyt pitkästä aikaa luettu ja ilmestyneet elokuvatkin katseltu moneen kertaan läpi, niin voi vain todeta että ei kirjoista olisi parempia elokuvia voinut tehdä. Vaikka eroja tietenkin on, niin silti elokuvat ovat jotenkin...tolkienmaisia, jos nyt niin voi sanoa. Ja mitä olen elokuvien ekstramateriaalia katsellut, niin jossain mielessä harmittaa, ettei ole päässyt edes pieneksi osaksi noin mahtavaa projektia. Minä olisin suostunut vaikka kahvinkeittäjäksi pelkästään ruoka- ja majoituspalkalla ihan vain päästäkseni kokemaan tunnelman, joka ekstramateriaaleista välittyy.
Päällimmäiseksi elokuvista ja kirjoista jäi tällä kertaa mieleen Gandalfin luja usko siihen, että pienetkin arkiset asiat voivat torjua pahuutta. Ei tarvitse olla suuri ja mahtava voidakseen muuttaa maailmaa, pienikin otus voi kummasti vaikuttaa tulevaisuuteen. Ei olisi pahitteeksi muistaa se meidänkin maailmassamme. Jokaisesta meistä voi kuoriutua pieni hobitti, joka uhmaa pahuutta. Niin minä ainakin haluan uskoa.