- Pohdiskeluja lähinnä musiikista, kirjoista ja elokuvista.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Breath of life


Vasta viime aikoina olen huomannut kuinka mukavaa elokuvissa käynti itse asiassa on. Alan olla jo kohta sitä mieltä, että huonokin leffa muuttuu teatterissa hyväksi. Seinän kokoinen valkokangas ja hyvä äänentoisto pelastavat aika paljon. Kotona pienestä televisiosta katsottuna kokemus voi olla aivan toinen.

Elokuvissa ympäröivä maailma vain unohtuu muutamaksi tunniksi, kun uppoudut tarinaan ja ahmit silmilläsi kaikkea mitä valkokankaalla tapahtuu. Aiemmin olin sitä mieltä, ettei kirjoja voita mikään, mutta kyllä elokuvissa käynti alkaa kohota minun asteikollani lukemisen kanssa tasavertaiseen asemaan. Ne vain ruokkivat eri aisteja ja toimivat eri tavalla. Joskus vain kaipaan teatterin tunnelmaa, pääsen näkemään komean näyttelijän seinän kokoisena ja erotan hänen kasvoistaan jokaisen ihohuokosen. Ei kirjasta saa sellaista nautintoa.

Lähdin hetken mielijohteesta katsomaan elokuvan Lumikki ja metsästäjä. Trailerien perusteella se vaikutti ihan katsomisen arvoiselta, tällainen satujen ystävä kun olen. Toinen vielä parempi syy nähdä elokuva oli metsästäjän roolia näyttelevä Chris Hemsworth. (Kun äsken oli puhetta siitä komeasta näyttelijästä...)

Taas kerran mietin elokuvaa katsoessani: Miksi tämä todellinen maailma ei ole niin kuin satujen maat? Missä ovat kaikki keijukaiset, jotka ratsastavat pikkulinnuilla? Missä menninkäiset, jotka kurkistelevat sienten hattujen alta, kun kuljet metsässä ohi? Joskus kun kuljeskelen yksin metsässä, istahdan kivelle ja olen ihan hiljaa. Jos pysyn liikkumatta tarpeeksi kauan, näen ehkä jotain yliluonnollista. Ehkä keijukainen uskaltaa silloin tulla minua tervehtimään... Ehkä metsänhenki näyttää minulle jotain sellaista, mitä kukaan muu ei ole vielä koskaan nähnyt...

Kai elokuvat ovat yksi hengissäpysymisen muoto. Minulle ainakin. Tulisin hulluksi, jos en silloin tällöin voisi hukuttaa ajatuksiani johonkin, joka on olemassa vain mielikuvituksessani.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Onnen ainekset

Me kaikkihan yritämme etsiä elämässämme asioita, jotka tekisivät meidät onnellisiksi. Olisiko elämän tarkoitus sitten onnen etsiminen…? Cathy Kellyn kirja ei siihen ongelmaan anna apua, mutta ainakin minut se sai ajattelemaan. Mikä tekee minut onnelliseksi? Mitä minä tarvitsen elämääni, että olisin onnellinen?

Kirja yllätti minut positiivisesti. Olen lukenut lähes kaikki hänen kirjansa, mutta vasta nyt kirja pisti minut todella ajattelemaan. En tiedä oliko kaikki vain useiden sattumusten summa: viime aikoina päässä on pyörinyt monet kirjassakin esiin nostetut teemat. Lähinnä olen miettinyt sitä, että olenko minä onnellinen. Tätäkö minä elämältäni haluan? Välillä tuntuu, että vaivun jonkinlaiseen horrokseen, odotan jotakin erityistä tapahtuvaksi, vaikka en osaa sen tarkemmin määritellä mitä se voisi olla. Sitten yhtäkkiä herään todellisuuteen ja tajuan, että olen taas viettänyt puoli vuotta jossakin ihan muissa maailmoissa elellen puoliteholla. Parhaiten huomaan sen siitä, että suunnittelen tekeväni jotakin seuraavana päivänä tai ensi viikolla tai kuukauden päästä, mutta monet suunnitelmat jäävät toteuttamatta. Tällä menolla huomaan eläkeläisenä, etten ole tehnyt elämälläni yhtään mitään, ja siinä vaiheessa asian tajuaminen on hiukan myöhäistä.

”Millainen on hyvin eletyn elämän resepti?
Piilossa Dublinin hälinältä on viehättävä aukio, Golden Square, jolla viktoriaaniset talot suojaavat vihreää puistoa kuin lintukotoa. Aukion uusin asukas on leskeksi jäänyt Eleanor Levine, joka palaa Amerikasta kotimaahansa lähdettyään 70 vuotta sitten laukussaan vain muutamia vaatteita ja äitinsä kirjoittama reseptikirja. Golden Squarella hän toivoo löytävänsä vastauksen elämänsä tärkeimpään kysymykseen.
Vastauksia etsivät myös muut asukkaat. Skandaalin ryvettämä nuori ja kaunis näyttelijätär Megan Bouchier saapuu aukiolla asuvan tätinsä Noran luo piileksimään lehdistöltä. Kaikkien rakastama ja aina avulias Rae Kerrigan pyörittää Golden Squarella suosittua kahvilaa, mutta huomaa pian itse olevansa avun tarpeessa menneisyyden salojen tullessa julki. Paikallisen tyttökoulun opettaja Connie O'Callaghan taas pelkää, että ei tule koskaan löytämään elämänsä rakkautta - ei ainakaan sellaista kuin lukemissaan romanttisissa kirjoissa.
Näiden erilaisten naisten ystävystyessä salaisuudet paljastuvat ja pakottavat heidät tekemään vaikeita päätöksiä. Mistä syntyy onni ja mitä tarvitaan hyvään elämään?”


Niin. Mitä hyvin eletty elämä sitten pitää sisällään? Sitä ei voi kuin vain arvailla...

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Summer wine


Kappale tuo mieleeni elävästi yhden kesän vuosia sitten. Ville Valon matalankarhea ääni raikui radiosta harva se päivä. Tuona kesänä olimme jokaisen liikenevän hetken mökillä, ja siellähän radio oli päällä lähes lakkaamatta aamusta iltaan. Silloin tällöin radio kannettiin jopa pihalle asti. Etenkin syksymmällä, kun jokainen joutui kantamaan kortensa kekoon ja möyrimään viinimarjapuskissa vattupehkoista puhumattakaan, että kaikki marjat tulisi kerättyä talteen. Radiolle varattiin oma paikka pensaiden välistä, toihan musiikki jotain hupia työnteon oheen.

Nyt kun katselee ikkunasta ulos ja näkee sateen ropisevan ikkunoihin ja tietää, että seuraavana päivänä pitää nousta laittoman aikaisin töihin, sitä vain kaipaa noita vuosien takaisia kesiä. Kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja siitä pystyi nauttimaan täysin rinnoin milloin halusi. Päivät sai viettää huolettomasti miten halusi, kavereiden kanssa puuhastellen tai mökillä omasta rauhasta nauttien. Nyt tuntuu kuin se kaikki olisi mennyttä vain, aivan kuin sitä aikaa ei enää koskaan saisi takaisin. Jospa olisin tajunnut sen silloin...olisin nauttinut vapaudesta kaksin verroin enemmän.
Nyt se on jo myöhäistä.