- Pohdiskeluja lähinnä musiikista, kirjoista ja elokuvista.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Nappikaupan naiset & Morsiuskamari

Kahden vanhan naisen pitämä nappikauppa on kuin tuulahdus suoraan vanhoilta hyviltä ajoilta. Pelkästään nappeja myyvä erikoisliike taitaa olla katoavaa kansanperinnettä nykyään. Kauppa sijaitsee mukulakivisen kävelykadunpätkän varrella, mikä luo idyllisen miljöön tapahtumille. Ajatus nappikaupasta näin käsityöihmisen näkövinkkelistä on kutkuttava. Haluaisin kyllä vierailla nappikaupassa, ihan vain ihmetellä seinänkokoista hyllykköä, joka on täynnä mitä erilaisimpia nappeja.

Nappikaupan naiset kuuluu jokavuotiseen syyslukemistooni. Ehkä se johtuu siitä, että luin sen ensimmäisen kerran syksyllä monta vuotta sitten, joten kirjasta tulee väistämättä mieleen pilviset päivät ja märkä oranssien lehtien täplittämä nurmikko. Ja onhan kirja pullollaan Tuija Lehtisen tuttua hauskaa dialogia, joten kyllä lukuhetki kummasti piristää harmaan syyspäivän keskellä.

Morsiuskamari sijoittuu samaan miljööseen, aikaa vain on kulunut muutamia vuosia. Samoja henkilöitäkin Hopealähteenkadulla kuljeskelee, mutta luonnollisesti mukana on myös uusia tuttavuuksia. Nappikauppa on kuitenkin kokenut pienen muutoksen: siitä on tullut myös kahvila. Jos olin halunnut vierailla pelkästään nappikaupassa ihmettelemässä, niin sen muututtua kahvilaksi, olisin todellakin poikennut sinne kahville. Eipähän olisi tarvinnut keksiä minkäänlaista tekosyytä poiketa sisälle.

Kirjojen miljöössä vain on sitä jotakin... En tiedä, miksi mukulakivikatu ja sen vanhat rakennukset pikku kauppoineen saivat minut haltioituneeksi. Toivoisin itsekin löytäväni jotakin vastaavanlaista. Ehkäpä minunkin pitäisi vain lähteä pääräättömästi vaeltelemaan pitkin kaupungin katuja. Silloin saattaisin ehkä törmätä vastaavanlaiseen miljööseen tai peräti samanhenkiseen nappikauppa-kahvilaan. Ehkä minunkin elämässäni alkaisi silloin tapahtua jotakin.

(c) Heli

Ostin Morsiuskamarin uteliaisuuttani miki-kirjan muodossa, enkä vieläkään oikein tiedä, mitä mieltä tästä uudesta kirjaformaatista pitäisi olla. Taidan kuitenkin pitää siitä enemmän kuin pokkarista. Se vie vähemmän tilaa, mutta huono puoli on kirjan ohuet sivut. Mieleeni tuli ala-asteella saatu virsikirja... Ainakaan kirjan kannet eivät leviä niin kuin pokkareiden kansilla on tapana tehdä.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Frío

Mistä tietää, että syksy on tulossa tai jo saapunut?
Palelemisen aikakausi alkaa. Tai no kyllähän minä palelen myös kesällä, mutta syksyn tullen se vain pahenee ja kaappien uumenista saa kaivella villapaidat ja paksut hupparit käden ulottuville.

En tiedä, mistä sisäinen vilukissani on kuoriutunut. En minä ennen palellut ainakaan näin paljoa...tai sitten aika kultaa muistot. Tarkemmin kun ajattelen, niin enhän minä lapsena halunnut laittaa kylmiä vaatteita päälle talvisin. Ehei, erityisesti alusvaatteet, jotka olivat suorassa kosketuksessa ihoon, piti laittaa lämpimän patterin päälle lämpiämään ennen kuin ne saattoi vetää päälle. Villi huhu (eli äiti) kertoo myös, että vaippaikäisenä kiikutin myös vaipat patterin päälle lämpiämään... No mutta onhan kylmä vaate/vaippa hyvin ikäväntuntuinen päällä. Sen verran olen kuitenkin kasvanut noista päivistä, että voin kyllä vetää vaatteet päälle suoraan kaapista, ei niitä tarvitse enää lämmittää missään.

Eniten kärsin sormien ja varpaiden palelemisesta, eli siis huonosta ääreisverenkierrosta. Sen takia villasukat ja villapaidat ovat etenkin talvisin lempivaatteitani, ranteenlämmittimistä ynnä muista viritelmistä nyt puhumattakaan. Villasukkia käytän ympäri vuoden, niillä vain on mukava hiihdellä kotona ympäriinsä. Tänä vuonna huomasin syksyn tulon siitä, että jouduin vetämään sisällä paksun hupparin päälleni. Ja asunnossani on ympäri vuoden noin 25 astetta lämmintä. Ja minä istun täällä huppari päällä ja villasukat jalassa haaveilemassa, että voisin vain käpertyä peiton alle nukkumaan. Ehkä vanhuus on vihdoin tullut, koska tunnun vain palelevan olipa vaatetta päällä miten paljon hyvänsä.


Itse laululla nyt ei ole mitään tekemistä tämän aiheen kanssa...paitsi nimensä puolesta. Ja se muistuttaa minua siitä, että Espanjassa oli lämmintä ympäri vuoden...lukuunottamatta asuntoja, joissa ei tahtonut olla kunnon lämmitystä saati eristystä. Eli nykyään arvostan kummasti lämpimänä hohkavia pattereita, lattialämmitystä suihkussa ja kaksinkertaisia ikkunoita.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Päivänsäde palaa

 

Herra Ylppö ja Ihmiset -yhtyeen jäähyväislaulu. Minä todella toivon, että paluu tapahtuu vielä joku kaunis päivä tulevaisuudessa, ja päivänsäde ja menninkäinen kohtaavat. Herra Ylppö ja Ihmiset olivat monesti minun päivänsäteeni pimeinä ja ikävinä hetkinä ja ovat hyvin todennäköisesti sitä myös tulevaisuudessa. Aivan niin kuin laulussa todetaan: "Eikä murheellisten laulujen maassa ole enää murheita." Ylpön sanoitukset ovat antaneet minulle monenlaisia oivalluksia elämästä.

Mutta eihän kukaan tiedä tulevaisuudesta, jos Ihmisten matka päättyy tähän, niin sitten se päättyy. Enköhän jää henkiin ja selviä neljällä levyllisellä heidän musiikkiaan, jos enempää ei ole tulossa.Tällä hetkellä olen tyytyväinen siihen, että ehdin nähdä heidät edes yhden kerran livekeikalla. Keikalta välittyneellä energiamäärällä pitäisi pystyä elämään ainakin vuoden verran.

Ja mitä se tosiaan kertoo minusta, kun niin monet tekstini kertovat samoja asioita uudestaan ja uudestaan?