- Pohdiskeluja lähinnä musiikista, kirjoista ja elokuvista.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Taivaalta tippuvat asiat


Hetken mielijohteesta lainasin kirjastosta Selja Ahavan teoksen Taivaalta tippuvat asiat. Tiedostin kirjan olemassaolon kirjablogeista ja näköjään juonikuvaus jäi mieleen, koska sen kirjaston hyllystä bongasin ja mukaani nappasin. Luin kirjan yhden päivän aikana. Tarinaa ei vain voinut jättää kesken. Lisäksi kirja on sen verran lyhyt, että tiesin voivani lukea sen äkkiä niin halutessani. Kirja kosketti ehdottomasti. Niin paljon, että päätin kirjoittaa siitä jotain muistiin. Mutta en kuitenkaan tiedä mistä aloittaa, saati mihin päättää. Pää on täynnä hajanaisia ajatuksia, joita ei tahdo saada muotoiltua edes yhdeksi tekstiksi.

On perheenäiti, joka jää taivaalta tippuvan jäälohkareen alle. On nainen, joka voittaa lotossa kahdesti. Ja skottilainen mies, johon salama iskee monta kertaa. Kirja kostuu useammasta pienestä tarinasta, jotka kytkeytyvät toisiinsa vaikka niissä on eri kertojat. Lapsen näkökulmasta kerrotut tarinat ovat koskettavimmat: miten lapsi yrittää ymmärtää äidin kuoleman ja selviytyä arjesta. 

"Aikuiset sanovat, että aika parantaa, ja se tarkoittaa, että kun aika kuluu, se mikä on tapahtunut, muuttuu muistoksi, ja sitten sen muistaa huonommin ja huonommin. Sitten kun muistaa enää tosi huonosti, on parantunut." (s. 12)
"Kun sanon äiti kumartuu, se on vielä tässä. Kun äiti kumartui, se menee jo pois. Isä ei puhu äidistä, koska se ei pysty sanomaan kumartui. Se ei pysty puhumaan äitiä menneeseen, se aloittaa toisinaan lauseen äidin nimellä, mutta jättää sitten kesken. Äiti on jäänyt kesken." (s. 31)

Ahava osaa kirjoittaa kauniisti ja koskettavasti. Hänen tapansa kuvata asioita on piristävän erilainen. Mieleni teki kirjoittaa muistiin useita lainauksia: asiat vain oli sanottu niin osuvasti. Olisin varmasti kirjoittanut muistiin puolet kirjasta, jos siihen olisin ryhtynyt. Lapsen näkökulmasta kirjoittaminen ei varmasti ole helppoa, mutta Ahava onnistui siinä uskottavasti. Lapsihan voi ajatella ja miettiä ihan mitä vain, edes taivas ei ole rajana. Kirja sotkee realismiin satujen maagisia elementtejä. Eikä se haittaa. Lapsethan peilaavat satuja todelliseen maailmaan koko ajan. Lapsen mielestä looginen ajatusketju saattaa aikuisen mielestä olla täysin tuulesta temmattu ja epälooginen. Lapsen kertojanääni saa näkemään tilanteen eri näkökulmasta kuin mitä sitä aikuisena ehkä ajattelisi. Tämä tuo tarinaan toivoa ja pieniä ilon pilkahduksia.

Kiinnitin huomiota siihen, miten paljon taloja kuvattiin kirjassa. On Sahanpurutalo ja kartano, molemmat ihan erilaisia, mutta silti jotenkin samanlaisia. Talot elollistettiin ja tehtiin osaksi kirjan tapahtumia. Jos kirjoittaisin kirjasta analyysin, pohtisin enemmän talojen osuutta tarinassa. Jo nyt tuntuu, että hotkaisin kirjan liian nopeasti. Olisi ehkä pitänyt lukea hitaammin ja antaa sanojen upota kunnolla ja miettiä, mitä teemoja tekstin taustalla piilee. Ehkä tämä on hyvä syy lukea kirja uudelleen tai peräti ostaa se omaan hyllyyn. Olen iloinen, että lainasin kirjan. Vaikka tarina oli surullinen, antoi se silti paljon ajattelemisen aihetta.