- Pohdiskeluja lähinnä musiikista, kirjoista ja elokuvista.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Sanctuary

Ehkä todellisen maailman taikuus piilee kaikissa maailmoissa, joita mielikuvituksemme pystyy luomaan. Kirjailija käyttää taikasauvanaan sanoja ja muusikko sointuja. Jokainen lukija/kuulija löytää jokaisesta tarinasta/laulusta pienen maailman, johon sukeltaa. Jokaiselle se maailma näyttäytyy erilaisena eikä kukaan pysty näkemään toisen kuvittelemaa maailmaa juuri sellaisena kuin hän sen näkee.

Kukaan ei ymmärrä mitä näen tai tunnen, kun kuulen jonkin tietyn laulun. Kukaan ei tiedä mitään siitä maailmasta jonne sukellan kirjojen tai musiikin avustuksella. Ne paikat ovat yksin minun eikä kenelläkään ole sinne mitään asiaa. Ne ovat minun turvapaikkani ja pyhäkköni, jonne menen kaivatessani turvaa.

Tutustuin kerran erääseen henkilöön, joka ei ulkonäköni perusteella uskonut minun kuuntelevan myös raskaampaa rokkia. Hän vain nauroi, kun nimesin muutamia lempibändejäni, jotka eivät mielestäni edes kuulu raskaan rokin kategoriaan. Hänen oma musiikkimakunsa kattoi lähinnä poppia ja jonkinlaista diskomusiikkia. Hän ei ymmärtänyt laisinkaan miten pystyin kuuntelemaan niin raskasta musiikkia. Hän ei edes näyttänyt uskovan, että nekin laulut kertoivat tarinoita ja monissa sanoituksissa oli jokin todellinen merkitys tai sanoma. Ilmeisesti hän kuvitteli rokin olevan vain kitaran räminää, rumpujen paukuttelua ja karmivaa huutoa. En saanut häntä ymmärtämään, että ei kaikki rokki ole sellaista, joukkoon mahtuu monenlaista kappaletta, sanoitusta ja artistia. Ilmeisesti hän ei edes halunnut ymmärtää. Kun hän nauroi minulle ja vähätteli musiikkimakuani tietämättä kunnolla minkälaisesta musiikista edes olin hänelle puhunut, tunsin itseni todella pettyneeksi. Hän ei antanut minulle edes mahdollisuutta osoittaa konkreettisia syitä, minkä takia pidän kyseisistä artisteista.

Jonkin aikaa tapahtuman jälkeen tajusin, että omissa asenteissani muiden musiikkimakuja kohtaan saattoi myös olla korjaamisen varaa. Saatoin päästellä inhoavia ääniä kaverini kertoessa jostain hänen lempiartististaan. Enkä välttämättä edes ollut kuullut artistilta ensimmäistäkään kappaletta, korkeintaan osasin sijoittaa hänet genreen, jota inhosin. En ollut aiemmin ehkä osannut arvostaa eri musiikkilajeja niin kuin teen nyt. Tapahtuman jälkeen musiikkimakuni on laajentunut, kun olen löytänyt artisteja muistakin genreistä kuin pelkästään rokin ja metallin alaluokista. Tämän jälkeen olen yrittänyt kuunnella erilaista musiikkia, olen yrittänyt ymmärtää miksi vaikkapa ystäväni tykkää jostakin tietystä artistista. Aina se ei onnistu, joskus joudun toteamaan, etten mitenkään pysty näkemään sitä hienoutta, jota kaverini näkee. Joskus se harmittaa, mutta samalla muistan kaikki ne loistavat kappaleet, joilla on jokin erityinen merkitys minulle.

Nykyään kuuntelen mielivaltaisesti kaikenlaista musiikkia. Riippuu paljon mielentilasta ja siitä mitä olen tekemässä. Instrumentaalinen elokuvamusiikki on loistavaa taustamelua opiskelulle, aamulla kahvikupillisen ääressä on mukava kuunnella jotain vähän menevämpää rokkia herättämään aivot unitilasta. Myös jumpassa kulkeminen on siedättänyt korvani kaikenlaisille korvamadoille. Enkä jaksa enää miettiä mitä muut musikkimaustani ajattelevat. Jos he eivät näe kappaleiden luomaa fantastista maailmaa, niin se on vain ja ainoastaan heidän menetyksensä, ei minun. Tärkeintä on, että olen löytänyt omat mielikuvituksen maailmani, jonne voin juosta karkuun karua todellisuutta.