En ole kauheasti välittänyt klassisesta musiikista. Ensimmäinen kosketus taisi olla vanhempieni LP-levy, josta halusin kuunnella vain Vivaldin vuodenaikoja, en mitään muuta. Vasta oma musiikkiharrastus vuosia myöhemmin avasi korvani; eiväthän kaikki klassiset kappaleet olleetkaan niin vastenmielisiä kuin olin joskus ajatellut. Kun harrastus sitten hiipui, samalla loppui mielenkiinto kuunnella klassista musiikkia. Samalla mietin, mistä kaikesta luovuinkaan lopettaessani soittamisen.
Taustalla tähän kaikkeen on varmasti myös karu tosiasia, ettei nuoriso kuuntele kovinkaan usein klassista musiikkia. En varmasti minäkään olisi kuunnellut, ellen olisi aloittanut soittoharrastusta ja sitä kautta joutunut soittamaan klassista musiikkia. En tiedä mitä sen jälkeen oikein tapahtui, miksi unohdin klassisen musiikin ja sysäsin sen syrjään kaikelta muulta. Kai halusin muuttua ja kuunnella pelkästään rokkia, ei siihen kuvaan mahtunut mikään viulunvingutus. Nyt kuitenkin taisin löytää kipinän uudestaan.
Kuuntelin Youtubessa mielivaltaisesti kaikenlaisia kappaleita. Taisin kuunnella jonkun espanjalaisen tyypin kitaraversioita kaikennäköisistä tunnetuista kappaleista. Sieltä eksyin kuuntelemaan Alexi Laihon kitarointia, etenkin Vivaldin Kesä-teemaa. Siitä päädyin kuuntelemaan erilaisia rock-henkisiä Pirates of the Caribbean theme -versioita. Ja sitten törmäsinkin saksalaiseen viuluvirtuoosiin nimeltä David Garrett.
Tästä päästäänkin aiheeseen. Mikä kyseisessä artistissa sai minut pahasti koukkuun? Rehellisesti sanottuna: en tiedä. Yksi syy on varmasti ulkonäkö, sitä en kiellä. Levyille on sotkettu tunnettuja klassisia sävellyksiä tunnettujen pop- ja rock-kappaleiden sekaan, onpa mukaan eksynyt Sandstorm sekä joitakin lattarisävellyksiä. Kai perimmäinen syy hullaantumiseeni on se kaikkein yksinkertaisin: pidin kappaleiden sovituksista. Mutta mistä lähtien viulun vinguttaminen on kuulostanut mielestäni hyvältä? Ilmeisesti tästä lähtien. Ehkä Apocalyptican sellomusiikki on siedättänyt korviani myös viulumusiikille, en tiedä. En koskaan ajatellut, että viuluun voitaisiin yhdistää bändi (rummut, kitara ja basso) ja sen lisäksi orkesteri jousi- ja puhallinsoittimineen. Sen kuitenkin tiedän, että tämä kyseinen Thor-henkinen viuluniekka anasti paikkansa minun lempiartistieni listalta kertarysäyksellä.
Ehkä minäkin löydän jonain päivänä sellaisen työn, jonka tekemisestä nautin yhtä paljon kuin kyseinen herra nauttii soittamisesta tässä videossa. Toivoa ainakin sopii.