Jäin koukkuun Rizzoli & Isles -sarjaan oikeastaan vasta useamman tuotantokauden katsomisen jälkeen. Vasta nyt kun sarja on jo loppunut, olen koukuttunut hahmoihin enemmän ja materialistinen minäni haluaa täyttää vähäisen hyllytilani DVD:illä. Katsottuani useamman tuotantokauden luin netistä, että sarja pohjaa Tess Gerritsenin kirjoihin. Vaikka tiesin, että kirjat ja tv-sarja poikkeavat toisistaan paljon, halusin siitä huolimatta tutustua kirjoihin.
Eroavaisuuksia on niin paljon, että pidän kirjoja ja tv-sarjaa kahtena ihan eri asiana. Ei niitä voi verrata keskenään. Kirjan hahmot ovat ihan erilaisia verrattuna sarjaan. Minä samaistun enemmän tv-sarjan hahmoihin ja saan niistä paljon enemmän irti kuin kirjoista. Kirjoissa minua harmitti eniten se, että hahmojen henkilökohtainen elämä oli jotenkin taka-alalla ja olisin mielelläni lukenut enemmän heidän henkilökohtaisten suhteiden kehityksestä. Toki henkilökohtaisia suhteita kirjoissa käsitellään, mutta jäin kyllä kaipaamaan jotain enemmän. Ilmeisesti sisäinen romantikkoni nosti tässä kohtaa päätään. Kirjoissa Jane Rizzoli menee naimisiin FBI-agentin Gabriel Deanin kanssa ja heillä on yksi lapsi. Televisiossa tätä ei todellakaan tulla näkemään. Myös Maura Islesin elämä on ihan erilaista televisiossa kuin kirjoissa. Kirjojen Maura on jotenkin paljon masentavampi ja ikävämpi kuin televisiossa: ihastus pappiin ja suhteen mahdottomuus luo kirjoissa Mauran ylle surullisen auran. Televisiossa naisten ystävyys on paljon syvempi ja vitsit ovat ihan omaa luokkaansa. Näitä ei kirjoissa todellakaan nähdä. Kaiken kaikkiaan kirjat ovat jollain tasolla synkempiä ja tv-sarja taas esittää juonenkäänteet huumorilla höystettynä.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös Rizzolin tuotantokaudet. Toisaalta olisin halunnut vielä jatkaa murhien ratkomista heidän kanssaan, mutta toisaalta ymmärrän, että joskus sarjan täytyy loppua. Mieluummin kuitenkin niin päin, että sarja loppuu mielestäni liian aikaisin kuin niin, että sarjaa jatketaan väkisin vääntämällä. Ja loppuratkaisuun olen kyllä tyytyväinen, mikä on pääasia. Sarja on juuri sopivaa aivot narikkaan -materiaalia, ja sen huumori uppoaa minuun täydellisesti.
Tätä sarjaa katsellessa mietin, että toivottavasti minullakin on joskus työ, josta pitäisin yhtä paljon kuin Jane ja Maura omistaan. En haluaisi tehdä työtä pelkästään rahan takia vaan siksi, että oikeasti nautin siitä, ja se hyödyttää ihmisiä jotenkin. Olen kateellinen Janen ja Mauran tiiviistä työyhteisöstä, jonka kanssa voi viettää helposti aikaa myös vapaa-ajalla. Haluaisin olla hyvä, todella hyvä, mitä sitten ikinä tulenkaan tekemään työkseni, ihan niin kuin Jane ja Maura. Toivottavasti työnteko opettaa. Sillä tällä hetkellä en koe olevani todella hyvä oikein missään, ainakaan mitä voisin tehdä työkseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!