- Pohdiskeluja lähinnä musiikista, kirjoista ja elokuvista.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Täällä Pohjantähden alla


Tänä vuonna juhlitaan 100-vuotiasta Suomea, joten sen kunniaksi tein uuden vuoden lupauksen lukea enemmän kotimaisia kirjoja. Yritän lukea etenkin klassikoiksi nimettyjä teoksia, vaikka en viihdekirjallisuutta aiokaan vältellä. Joskus tarvitsen välipaloja. Ne tulivat kyllä tarpeeseen, kun kahlasin läpi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa. Välillä oli pakko keskeyttää lukeminen useiksi päiviksi, koska en vain pystynyt jatkamaan. Enkä todellakaan lukenut kirjoja putkeen, vaan yhden lopetettuani luin välissä muuta ja jatkoin sitten taas. Vaikka kirja on klassikko, tiesin loppujen lopuksi hyvin vähän kirjojen juonesta etukäteen. Vain sen, että kirjat kertovat yhden perheen elämästä 1800-luvun lopulta jonnekin sotien jälkeiseen aikaan asti. Ja noh, sitähän se juoni etupäässä oli.

Ensimmäinen kirja kertoo siitä kuinka "Alussa oli suo, kuokka ja Jussi." eli kuinka Jussi raivaa suosta itselleen pellot ja rakentaa torppaansa. Toisessa kirjassa käsitellään lähinnä Jussin poikien Akselin, Aleksin ja Akustin tekemisiä sekä Suomen sisällissotaa (tai mitä nimitystä punaisten ja valkoisten välisestä sodasta nyt halutaankaan käyttää). Toinen osa oli minusta ehdottomasti tylsin ja puuduttavin ehkä juuri siksi, että siinä käsiteltiin niin paljon politiikkaa ja siitä johtunutta sotaa. Pakko myöntää, että koulun historiantunneilta ei ole aiheesta paljon jäänyt mieleen, oikeastaan vain lopputulos. Kirja antoi kyllä hyvin kansantajuisen kuvauksen siitä, millaista elämää sisällissodan aikaan on ollut. Kolmas kirja kertookin sitten enemmän Akselin perheen ja hänen poikansa Vilhon elämästä eikä sodilta voida välttyä, kun talvi- ja jatkosota tulevat. 

Ymmärrän, miksi trilogia on saanut klassikon aseman ja miksi sanotaan, että jokaisen suomalaisen pitäisi kirjat lukea. Lukija, jolla ei ole kosketuspintaa 1900-luvun alkupuolen elämänmenoon, saa kirjasta hyvän käsityksen, millaista elämää tuohon aikaan on etenkin maaseudulla eletty, ja miten yhteiskunnalliset muutokset ovat arkielämään vaikuttaneet. Ehkä historiantunneilta olisi jäänyt jotain mieleen Suomen historiasta, jos olisin tämän jo silloin lukenut. Ja nyt ymmärrän paremmin, millaista elämää tuohon aikaan vietettiin, millaista elämää isovanhempani ja heidän vanhempansa elivät maaseudulla.

Pidin kirjoissa siitä, miten Linna osaa muutamalla lyhyellä lauseella vangita tietynlaisen tunnelman. Yleensä nämä kuvaukset liittyvät jollain tapaa luontoon tai muuhun miljööseen. Etenkin jokaisen kirjan lopussa oli todella vaikuttavia kuvauksia hyvin arkisista tilanteissa, joissa luonto oli läsnä. Vastaavasti en taas pitänyt kirjojen dialogipätkistä. Ymmärrän, että katkeilevilla ja toistavilla vuorosanoilla halutaan ilmentää todellista puhetta, joka harvoin tulee suusta yhtenä koherenttina virkkeenä. Mutta silti. Joskus raastoi hermoja lukea toistavaa mutinaa, josta ei edes tahtonut ymmärtää, mitä hahmo edes sanomisillaan tarkoitti. Monesti lauseet olivat täyttä sanahelinää. Toisaalta dialogit onnistuivat hyvin kuvaamaan jokaista hahmoa ja heidän tapaansa puhua: hahmot olisi tunnistanut pelkistä vuorosanoista. Pakkopullana kirjoja on mahdoton lukea, koska kerronta on välillä todella hidastempoista arkielämän kuvaamista. Mutta siinähän historiallinen arvo todella onkin. Voisinkin todeta, että kaikkien suomalaisten kannattaa lukea ainakin ensimmäinen osa. Ja ne, joita tarinaa alkaa todella kiinnostaa, voivat jatkaa pidemmälle.

Vielä täytyisi saada inspiraatiota lukea Linnan Tuntematon sotilas. En ole mikään sotakirjallisuuden ystävä, ja jo näiden kirjojen vähäiset rintamakuvaukset ja vankileirillä oleilu olivat enemmän kuin tarpeeksi. Eli voi vierähtää hetkinen ennen kuin uskallan tarttua Tuntemattomaan. Sentään olen yhden klassikon saanut tälle vuodelle luettua. Ehkäpä seuraavaksi tartun johonkin vähän nopealukuisempaan kotimaiseen teokseen.

2 kommenttia:

  1. Minullakin on tavoite lisätä kotimaisten määrää, kun muutenkin luen sitä varsin vähän. Klassikoista taidan pysyä enimmäkseen erossa, sillä niistä nimenomaan on jäänyt traumat, mutta hyvä jos sinä niiden pariin uskaltaudut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Melkoisen klassikkoähkyn näistä kyllä sai. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!