- Pohdiskeluja lähinnä musiikista, kirjoista ja elokuvista.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Teemestarin kirja



Harvoin ostan kirjoja hetken mielijohteesta, koska en halua ns. huonoja kirjoja viemään tilaa vähäisiltä hyllyiltäni. Ja sitä paitsi, mikä sen ikävämpi tunne kuin ostaa kirja, josta ei sitten pidäkään. Joulun jälkeen kiertelin kirjakauppojen alennusmyyntejä, mutta alekirjojen joukossa ei ollut mitään mielenkiintoista. Silti halusin ostaa jotain ja niinpä aikani pokkareita selattuani päädyin Emmi Itärannan kirjaan. Olen halunnut lukea kirjan jo pitkään, mutta koskaan en ole sitä kirjastosta yhyttänyt.

Teemestarin kirja esittää yhden mahdollisen tulevaisuuden kuvan, mikä minusta voisi pitää aivan hyvin paikkaansa. Napajäät ovat sulaneet ja vedenpinta noussut hukuttaen kaupunkeja alleen. Makeaa vettä on enää hyvin vähän; ei ole järviä eikä jokia. Juomavettä säännöstellään. Pelkästään jo tämä sai minut miettimään, miten nykypäivänä on itsestäänselvää, että vesihanasta tulee puhdasta juomakelpoista vettä. Miten paljon hankalampaa elämä olisi, jos olisi vesikiintiöt, ja sekin vesi olisi merivedestä puhdistettua vettä.

Myös kirjassa esiintyvä muovihauta, johon kaikki entisajan muovit ja toimimattomat laitteet on heitetty, sai minut miettimään nykypäivän kulutusta. Eniten mietin muovin järkyttävää määrää, miten paljon muoviesineitä nykyään on ympärillämme. Käykö todella niin, että joskus muutaman sadan vuoden päästä kaikki se muovi kerääntyy kaatopaikoiksi, jos sitä ei opita kierrättämään tehokkaasti. Nykypäivän ihmisten valintoja ihmetellään: eivätkö he ajatelleet ollenkaan, millaisen maailman he jättävät jälkeläisilleen? Kirjan voi lukea hyvin kritiikkinä nykypäivän kulutusta kohtaan: millaisen maailman ilmastonmuutos ja nykypäivän kulutus voi jättää jälkeensä. Tästä lähtien taidan haluta entistä vähemmän ostoksiani muovipusseihin.

Kirjassa on ylipäätään ahdistava tunnelma. Kieli on kyllä kaunista, eikä kirjaa voi hotkaista yhdeltä istumalta. Jopa minä luin hitaammin kuin yleensä ja nautin kielestä ja maailman kuvauksesta, vaikkei sitä kuvailtu kovin mukavaksi paikaksi elää. Jossain määrin pelkäsin lukea loppuratkaisua, sillä koko ajan asiat tuntuivat menevän vain huonompaan suuntaan. Olen hieman pettynyt loppuun, nyt se jäi liian avoimeksi minun mielestäni. Ja olisin kaivannut enemmän selityksiä, miksi ja miten maailma päätyi siihen tilaan kuin se kirjassa kuvaillaan. Oikeastaan minä jäin kaipaamaan toista osaa, joka olisi jatkanut siitä mihin tässä jäätiin ja selittänyt enemmän. Mutta sitä taitaa olla turha odottaa.

Kirjaa lukiessa mieleeni tuli syksyn draaman analyysikurssi. Siellä opettaja kysyi monesti, näimmekö näytelmässä kaikista ikävistä asioista huolimatta toivoa. Mietin pitkään, onko tässä kirjassa mitään toivoa, kun kaikki näyttää vain menevän huonommin. Oikeastaan kirjan pelasti se, että toivoa on. Ehkä sitä on aina, jos vain tarpeeksi tarkkaan osaa katsoa. Uskoisin Teemestarin kirjan olevan sellainen, jonka voi lukea useaan otteeseen ja aina löytää sieltä jotain uutta pohdittavaa. Eli kaiken kaikkiaan, ei huonompi valinta heräteostokseksi. Kirja saa ainakin ajattelemaan, ja kieli on kaunista, vaikka tunnelma hieman ahdistava onkin. Niin paljon ajatuksia ja kysymyksiä heräsi mieleeni, että jos kaikkia alkaisin tässä pohtia, venyisi kirjoitus hirveän pitkäksi. Se on vielä mainittava, että teetä ei kyllä yhtään tehnyt mieli lukiessa, vaikka sitä kirjassa hörpittiin joka välissä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!