Pitkästä aikaa löysin kirjastosta tyttökirjoja luettavaksi. Nämä kaksi L. M. Montgomeryn kirjaa osuivat vahingossa kohdalle, ja huomattuani niiden olevan ennen suomentamattomia piti ne tietenkin napata lukulistalle.
Olin jo unohtanut, miten ihania maailmoja Montgomery osaa luoda. Anna-sarja oli lapsuuden ja nuoruuden yksi lempisarjoistani. Vaikka kirjat kuvailevat 1900-luvun alun elämää ja nykynuorelle varsin erilaista elämänmenoa, on kirjoissa silti jotain taianomaista. Äitini suositteli minulle Montgomeryn kirjoja lapsena, kun taisin valittaa, etten löytänyt kirjastosta mitään mukavaa luettavaa. Suositus osui ja upposi. Varmaan juuri Anna-kirjojen takia innostuin lukemaan myöhemmin kaikkea romanttiseen vivahtavaa kirjallisuutta yhä enenevissä määrin. Romantiikkaa ei kyllä Pat-kirjoistakaan puutu. Patin ja hänen sisarusten ihastumisia ja kosijoita käydään läpi molemmissa kirjoissa.
Samaistuin aika paljon kirjojen päähenkilöön Patiin. Ainakin tällä hetkellä ymmärrän paljon hänen ajatuksiaan, vaikka olihan hänen muutosvastaisuutensa aika ylitsevuotavaa. Mikään ei olisi saanut muuttua, vaan kaiken olisi pitänyt jatkua täysin samanlaisena koko ajan. Pat haluaa asua lapsuudenkodissaan koko elämänsä ajan, eikä hän näytä välittävän naimisiinmenostakaan, koska silloin hänen pitäisi muuttaa pois Silver Bushista. Kaikenlaiset muutokset, esimerkiksi sisarusten poismuutto tuntuu Patista kauhealta. Elämä jatkuu muutoksista huolimatta, ja Pat tottuu muutoksiin, vaikkei hän koskaan opi pitämään siitä, että rauhallinen arki katkeaa. Tajuan olevani hitusen samanlainen. Tällä hetkellä en halua ajatella tulevaisuutta kovin tarkasti, enkä sen tuomia muutoksia. Haluaisin tämän elämäntilanteen vain jatkuvan ja jatkuvan. Tiedän, ettei se ole mahdollista, mutta en vain kykene näkemään, mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan. Minun pitäisi tehdä tulevaisuuteeni vaikuttavia päätöksiä, mutta en vain kykene tekemään niitä. Joten siinä mielessä ymmärrän Patin ajattelutavan, vaikka hänen ylitsepursuavaa rakkautta Silver Bush -taloon ja jokaiseen sen pihassa kasvavaan puuhun en ymmärräkään.
Lukiessani Patista kertovia kirjoja koin jonkinlaisen tuttuuden tunteen. Aivan kuin olisin palannut paikkaan, jossa olen aiemmin ollut. Lapsuudessani luin Anna- ja Emilia-sarjoja vuorotellen uudelleen ja uudelleen, sillä paljon muita Montgomeryn kirjoja ei oltu suomennettu vielä silloin. Kirjoista välittyy tietynlainen vanhoja aikoja kuvaava maailma: se tuttu ja turvallinen, jossa jo aiemmin olen seikkaillut Montgomeryn kirjoja lukiessa. Luonto ruoka ovat iso osa kirjoja. Haluaisinkin tietää, onko Prinssi Edwardin saaren luonto tosiaan niin ihmeellistä kuin kirjoissa kuvataan, vai onko se kirjailijan liioittelua. Ehkäpä sinne täytyy matkustaa joskus... Nälkäisenä näitä kirjoja ei kannata kyllä lukea. Haluaisinkin viettää yhden illan Silver Bushin keittiössä Patin kanssa "hämärikön" aikaan ja kuunnella Judy Plumin tarinoita ja syödä hänen herkkujaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!