Katsoin tämän vuoden puolella jonkun Tuomas Holopaisen haastattelun uusimman levyn tiimoilta. Samalla käytiin läpi joitakin vanhempia Holopaisen luomuksia, mm. Imaginaerum-elokuva. En tiedä, mistä haastattelija tietonsa oli saanut tai etsinyt, mutta hän taisi nimittää elokuvaa flopiksi. Sanavalinta särähti pahasti korvaani. Minulle jäi sellainen mielikuva, että jokaisen artistin tuotoksen pitäisi tuottaa mahdollisimman paljon rahaa. Mutta voiko teosta kutsua flopiksi, jos tekijä itse on siihen tyytyväinen? Ehkä taloudellisessa mielessä kyllä, jos teoksen tuotto ei kata tekokustannuksia tai jotakin vastaavaa, mutta nimittää artistin tuotosta hänen haastattelussaan flopiksi... Eih.
Harmikseni en enää muista mikä haastattelu oli kyseessä, joten en voi tarkistaa faktoja. Mutta sen tiedän, etten ehtinyt elokuvaa käydä teatterissa katsomassa. Ehkä olin liian hidas, mutta kieltämättä elokuva ei kyllä pyörinyt yhtä monta viikkoa kuin Hollywood-tuotokset. Minun vaatimaton ja ehkä romantisoitu mielipiteeni on kyllä, ettei artistin pitäisi tehdä mitään yleisön ehdoilla. Mitä luovaa siinä on, jos artisti tekee sellaista musiikkia tai elokuvia, joista tietää yleisön pitävän, ja suosio on taattu.
Harmikseni en enää muista mikä haastattelu oli kyseessä, joten en voi tarkistaa faktoja. Mutta sen tiedän, etten ehtinyt elokuvaa käydä teatterissa katsomassa. Ehkä olin liian hidas, mutta kieltämättä elokuva ei kyllä pyörinyt yhtä monta viikkoa kuin Hollywood-tuotokset. Minun vaatimaton ja ehkä romantisoitu mielipiteeni on kyllä, ettei artistin pitäisi tehdä mitään yleisön ehdoilla. Mitä luovaa siinä on, jos artisti tekee sellaista musiikkia tai elokuvia, joista tietää yleisön pitävän, ja suosio on taattu.
Olen katsonut elokuvan ehkä kolmisen kertaa, ja joka kerta löydän siitä jotain uutta. Minulle päällimmäiseksi teemaksi elokuvasta jäi se, miten vanha ja sairas ihminen näkee maailman. Kukaan ei voi tietää minkälaisen maailman esimerkiksi muistisairas vanhus näkee. Vaikka minulle huoneessa olisi tavallisia reaalimaailman tavaroita, muistisairas voi nähdä siellä vaikka sinisiä pieniä virtahepoja. Tai ehkä pihalla seisova lumiukko herää eloon ja vie seikkailuun. Minulla on oma mielikuvitusmaailmani, jonne voin paeta silloin kun siltä tuntuu. Tiedän, ettei se ole oikeasti totta, mutta vanhuksille ja muistisairaille tuosta unimaailmasta voi tulla todellisuuttakin tärkeämpää. Mieluummin itsekin seikkailisin sinisten virtahepojen keskellä kuin kohtaisin reaalimaailman karuuden, jos olisin sairas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!