- Pohdiskeluja lähinnä musiikista, kirjoista ja elokuvista.

lauantai 28. helmikuuta 2015

Pöytälaatikkokirjoituksia

Joskus minä halusin olla kirjailija. Koulussa kaikista kivointa oli kirjoittaa satuja keijuista ja menninkäisistä. Kun koulun ainekirjoitukset eivät enää riittäneet, aloin raapustella juttuja vapaa-ajalla. Kun rajoja ei ollut, mielikuvitus pääsi täysin valloilleen.

Nyt luen vanhoja pöytälaatikkokirjoituksia ja ihmettelen, miten olen voinut kirjoittaa kaiken tuon? Miten olen löytänyt juuri oikeat sanat, miten olen osannut kuvailla asioita, joista minulla ei ole mitään kokemusta? Välillä en tunnista tekstejäni lainkaan. Miten mielikuvitukseni on ylipäätään laukannut niin vapaana? Nykyään ajatukseni näyttävät kulkevan samoja polkuja kahlehditun hevosen lailla. Olenko vain unohtanut, kuinka käyttää mielikuvitustani? Vai olenko menettänyt sen kokonaan?

Tietokoneen syövereistä löydetyt tiedostot saavat kyllä miettimään, onko päänsisäisessä muumimaailmassani enää yhtään muumia jäljellä. Aiemmin kirjoittaminen oli henkireikä. Sain kaiken turhan poistettua pääkopastani, eikä asioita tarvinnut märehtiä sen jälkeen, kun ne kerran oli kirjoitettu ylös jonnekin. Tällä hetkellä pääkopassani huutaa äänten kuoro, jokainen omaa säveltään. Etenkin öisin äänet huutavat omituisia ajatuksiaan kuuluville. Yritä siinä sitten nukkua. Kai pitäsi ottaa tiukka niskalenkkiote yhdestä äänestä kerrallaan, kuunnella mitä sillä on sanottavaa ja kirjoittaa se ylös. Ehkä äänten kakofonia jättäisi minut sitten rauhaan. Ehkä sitten elämästä saisi jotain tolkkua. Niin kauan kuin äänet huutavat, moittivat, kertovat mitä pitäisi tehdä tai mitä olisi pitänyt tehdä kauan sitten, ei sopusointuisesta elämästä taida tulla yhtään mitään.

Joskus kirjoitin päiväkirjaa päivittäin. Halusin muistaa kaiken, mitä silloin tapahtui. Mutta en enää. Miksi kirjoittaa päivän tapahtumista, jos ne ovat jotakuinkin samoja kuin eilen tai viime viikolla tai kuukausi sitten? Silkkaa paperin tuhlausta. Nykyään blogini toimii eräänlaisena päiväkirjana minulle. Tänne on helppo kirjoittaa päässä surraavia ajatuksia, naamioida ne joksikin aivan muuksi. Tekstini on tarkoitettu ennen muuta itselleni kuin kenellekään muulle. Vain minä tiedän niiden todellisen merkityksen.

Nämä ovat mietteitä yön pimeydestä, kun uni ei tule ja elämä ahdistaa. Nämä ovat ajatuksia, jotka kumpuavat syvältä sielun syövereistä. Siitä johtuu, että ne hyppivät ja pomppivat vailla loogista järjestystä. Kirjoitan ajatuksia harvoin konkreettisesti paperille, koska aamun valossa niitä on ahdistavaa lukea. On vain parempi antaa unen tulla, samalla saapuu unohdus ja aamulla kaikki on vain epämääräinen muisto jossakin tietoisuuden rajamailla.

"Useimmiten kirjoittaa kaiken pöytälaatikkoon, 
sisimpänsä paperille katseilta piiloon.
Kun tulee se aika, jolloin kaikki tuo näkee päivänvalon, 
hän havahtuu sen poltteeseen paloon." 
Aurora - Runopoika 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!