- Pohdiskeluja lähinnä musiikista, kirjoista ja elokuvista.

tiistai 6. joulukuuta 2016

1939


"Hän muistaa talot, kylätien,
syksyn varjon siellä.
Kun kulki loppuun marraskuun,
kävi käsky mennä.
Nyt päällä järven jäätyneen,
hän katsoo ikuisuuteen,
ja näkee taivas näkee kuu,
hän yli rajan kulkee."

Monta rauhallista joulua on saatu viettää sotien jälkeen. Tosin niitä jotka vielä sodan ovat omakohtaisesti kokeneet, on aina vain vähemmän. Seuraava sukupolvi lukee tapahtumista koulussa historiankirjoista, eivätkä isovanhemmat osaa kertoa kuin mahdollisesti omilta vanhemmiltaan kuulemiaan tarinoita. Jos niitäkään. 

Itse kuulun niihin, jotka eivät tarinoita isovanhemmilta paljon kuulleet. Enkä varmasti ole ainoa. Ymmärrän toki, ettei sota ole aihe, josta mieluiten kukaan puhuu. Muistot eivät varmasti ole mukavia, eihän sodankäynti nyt mitenkään kaunista ole. Mutta ei se silti tarkoita sitä, etteikö siitä olisi voinut puhua, etenkään pidemmän ajan kuluttua. Kertoa edes jotain ja jättää ikävimmät muistot pois. Muistan koulutehtävän, johon piti haastatella mahdollisuuksien mukaan jotakuta isovanhempaa. Muistan, että kysymysten joukossa oli jokin sotaan liittyvä kysymys, kenties yleisluonteinen mitä muistat sodasta tms. Ja muistan edelleen ukin vastauksen: En halua puhua siitä, koska muistot eivät ole mukavia. Seuraavalla sukupolvella ei ole edes mahdollisuutta kuulla sodasta niiltä, jotka sen ovat kokeneet. Itse luin peruskouluaikana Laila Hirvisaaren (ent. Hietamies) kirjoja, jotka käsittelivät nimenomaan sota-aikaa ja elämää nykyisen itärajan tuolla puolen. Niistä sain enemmän tietoa, millaista sota-aikana on ollut kuin mistään muualta.

Vaikka itsenäisyyspäivän vietto voi tuntua omituiselta: katsella televisiosta (tai paikan päältä) armeijan paraatia, Tuntematon sotilas -elokuvaa ja illalla vielä katsella presidenttiä kättelemässä juhlavieraita ja arvostella vieraiden pukuja, ne ovat silti meidän perinteitämme. Itse tajusin perinteiden omituisuuden siinä vaiheessa, kun selitin ulkomaalaiselle kuinka juhlistamme itsenäisyyttä. Toki kaikilla on omat tapansa juhlia tai olla juhlimatta. Hyvin pystyisi viettämään koko päivän television ääressä tekemättä mitään muuta. Tärkeintä on kuitenkin se, että pysähtyy edes hetkeksi miettimään päivän merkitystä vaikka muuten viettäisi normaalin pyhäpäivän. Meidän ei pitäisi unohtaa, millaisen hinnan edelliset sukupolvet maksoivat siitä, että saamme nostaa siniristilipun salkoon aina juhlapäivinä.

"On jouluyö vaan tykit nuo,
ei tuoneet joulun rauhaa.
On jouluyö vaan sotilaat,
ei saaneet joulurauhaa.
Vaan vielä tulee joulu,
kun luonas olla saan
ja päivä ilman sotaa,
me silloin kohdataan."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!